taas on yksi joukosta poissa

Eli Jumbo-poitsu muutti eilen uuteen kotiin. Jumbolla on uudessa kodissa eläinkamuna koiruus, mikä hieman jännitti itseä, kun ei kokemusta koirien ja kissojen totuttamisesta toisiinsa.

Yön oli Jumboa hieman jänskättänyt uudessa paikassa, mutta oli aamulla rohkaistanut ja pienten tutkimusretkien jälkeen mennyt jo uuden omistajan luo puskemaan :).

Myöskin koiraan tutustuminen on alkanut lupaavasti, vaikka liian lähelle ei päästä eli kumpikaan ei ole yli-innostunut tai stressaantunut, mikä on kuvasta hyvin nähtävissä :)


Jumbon pesuhetki
paikkoja tutkitaan myöskin innolla



Hyvin ristiriitaisi tunteita herättää tämä pennuista luopuminen. Tosi haikeaa ja onhan niitä ikävä, mutta sitten taas tulee todella iloiseksi aina näistä uutisista uusita kodeista ja kuinka kisuilla menee hyvin :).

Milasta ja Kafkastakin on kullemma tullut jo ihan parivaljakko  eli hyvin nopeasti pennut sopeutuvat toisiinsa :).

Koukun ja Dinon(Töpö) saankin sitten pitää vielä luultavasti parisen viikkoa, ovat menossa ensi viikon lopulla pallien poistoon ja muuttavat uusiin koteihin luutavasti siitä seuraavan viikonloppuna. Nyt täytyy vain ottaa kaikki ilo irti näistä viimeisistä viikoista noiden parin jäljellä olevan viikarin kanssa.

Kuvia on tullut itesekin napsittua ja varmasti tulee tihenevällä tahdilla viimiesten viikkojen aikana, olen vain ollut laiska niitä siirtelemään koneelle.






Yksi on joukosta poissa....

eli pennut täyttivät viime launtaina 12 viikkoa ja pentueen ainoa tyttö Mila muutti jo sunnuntaina uuteen kotiin, jossa sitä onkin odotettu jo pitkään.

Mila on kuitenkin hyvissä käsissä ja sille oli hankittu jo kissakaverinkin :).
Alkusähinöiden jälkeen on päästy jo tähän pisteeseen





 Pusu





Ying ja Yang



Eli vaikka Milaa onkin ikävä, niin voin olla todella hyvillä mielin :).

Yanishakin toipui yllättävän äkkikä, vaikka tällä kertaa osasi arvata, että nyt Mila lähtee ja reagoi aluksi melko voimaakkaasti, mutta rauhoittui melko äkkiä ja siirtyi vahtimaan jäljelle jääneitä pentusia entistä tarkemmin ja halusi muutaman päivän poikia tarkemmin silmiensä alla, mutta nyt on palattu jo normaaliin ja pojat riehuvat taas ympäri kämppää.





Pikku saalistajat

Edelliset pennut alkoivat tykkäämään raakaruoasta vasta juuri ennen luovutustikää, mutta tällä kertaa kaikki raakaruoka on maistunut kertaheitolla ja herättää pikkusaalistajan vaistot. Töpö on aivan spesiaalisti ihastunut raakaan ja se herättää pikku leijonan murinan kera vaikka samoja oireita esiintyy kaikissa lievemmin.

Saivat eilen ensimmäsitä kertaa kalaa(lohta) ja vaikka ei määrällisesti syötykään yhtä paljoa kuin lihaa tai märkäruokaa muuten, niin erityisesti pentujen mielestä kalaa olisi pitänyt kuskata pitkin kämppää...lopulta sain rajoitettua moisen keittiöön ja kerrankin olen onnellinen muovilattiasta :D.

Ensi viikon alussa ovatkin menossa sitten pentuetarkastukseen ja ensimmäisille rokotuksille.



haikeus hiipii jo mieleen

Olenpas ollut laiska laittamaan uusia kuvia ja kuulumisia viime aikoina. Kuvia kyllä on tullut räpsittyä vähän väliä, mutta suurin osa ei vaan kovin julkaisun arvoisia....

Alkaa hiipimään haikeus jo itselle, kun luovutusikä lähenee. Tulee olemaan todella tyhjän tuntuista kun tämä lauma lähtee, vaikka kissalaumaahan meillä on melkoisesti tuonkin jälkeen.

Yhden pojan saan ainakin vähintään pitää hieman pidempään, kun on sovittu, että on meillä kunnes varhaiskastroidaan ja tehosterokotetaan ja muuttaa isoveli Romeon kanssa sitten samaan kotiin uusien omistajien matkan jälkeen, jonka ajaksi Romeo on tulossa meille hoitoon :).

Tässä pentueen pikkuprinsessa

 isin kaukussa



Pikku Kingejä



Pojat mamin kanssa


 Mamma imettää yhä, mutta harvemmin enää on koko porukka samaan aikaan tisulla



eli todella on melkoista ruuhkaa jo, kun emo on niin pienikokoinen ja pennut jo näinkin isoja.

Jopa Chaya käy yhä välistä tisulla, vaikka onkin jo äitinsä kokoinen :D. Toisaalta Chaya on myöskin ollut mamin pikkuapuri. Tässä ison siskon kainalossa



Pentusien maailma laajenee

eli pentuset ovat nyt päässeet laajentamaan maailmaansa nyt koko asuntoon, kun ollaan itse paikalla ja vipeltävät nyt kovasti ympäri. Balamut on tyytyväinen kun saa olla taas isukki. Jaksan ihmetellä sitä, miten Yanisha ja Balamut selkeästi pitävät jopa vahtivuoroja pentusien valvomisessa.

Selkeästi perhe pitää yhtä ja siihen  kuuluu myöskin Chaya tietysti. Tässä muutama perhekuva lepohetkeltä(ikävä kyllä ne kuvat epäonnistui, missä oli Chayakin mukana, liikaa liikettä :D).


 Makkarissa pesä alkaa jo jäädä ihan unholaan ja unihetket hoituu emännän sänkypaikan lisäksi tynnyrin päällä.




Romeolta lähti pallit

Romeolta kävi kastraatiossa ja muuten kaikki hyvin, mutta teki "Chakanit".

Eli mitä tarkoittaa "Chakanit". Chakan todella reagoi tuohon kastraation jälkeiseen kipulääkitykseen melkoisen voimaakkasti ollen ihan "huumepöllyissä" ja potilaalla itsellään oli hyvin hauskaa, muilla ei niinkään :D. Eli vesikipot joutui siirtämään vessaan, koska muuten olivat alta aika yksikön ympäri keittiön lattiaa. Muutenkin meno oli todella rajua ja piti välistä ottaa sisko turvaan, kun pöllyissä oli otteet normaalia rajumpia. Kaikki telkkarissakin liikkuva oli niin huisin kivaa, että ruutua piti oikein hakata tassuilla jne.

Romeohan on myöskin ihme vesikissa, eli mökillä kahlailee vedessä ja vessassa pojulla leikkivati :).
Romeo oli siis toteuttanut samat vesileikit ja lisäksi levitellyt ruoatkin ympäri  kämppää :). Nyt on kupiot taas pysyneet ojennuksessa, kun "pöllyt" haihtuneet eli kävi kastraatiossa toissa päivänä.


Vauhti vaan kiihtyy

Pentusien vauhti vaan kiihtyy päivä päivältä.  Silloin on tutuhetki lempipaikaksi on nyt tullut emännän sängynpuoli oman pesän sijasta. Pesään olen yrittänyt välsitä nostella itse nukkumaan mennessä, mutta hyvin pian pikku vipeltäjät mamman kera ovat emännän vieressä sängyssä.

Suora-tytsykin oppi vihdoin syömään lautaselta, tähän asti siis pikku diivaa syötetty kädestä :). Ruokaa meneekin melkoista tahtia ja todella lisää saa olla laittamssa alvariinsa. Nämä pennut eivät ole olleet kuivamuonasta ole kiinnostuneita, vaikka sitäkin esillä emolle ja Chayalle koko ajan eli märkämuonaa uppoaa jo aivan tajuttomia määriä :D.






Pennut täyttää huomenna 6 viikkoa

Vihdoin kuvia :). Eli sain tänään hankittua edes jonkinlaisen kameran. Välissä on kyllä näpsitty kännyllä, mutta ovat olleet sen verran huonoja, ettei niitä ole tänne kehdannut pistää. Tässä muutama laumakuva huomenna  6 viikkoa täyttävistä pentusista.

Pojat ahmivat ruokaa jo urakalla, tyttö ei vieläkään syö lautaselta, mutta välsitä innostuu kädestä syömään niin, että sormenpäät on vaarassa(on meinaan tosi terävät hampit). Hiekkalaatikolla käydään mallikkaasti jo myös ja hienoa on ollut myös se, että nämä pennut eivät ole kiinnostuneet hiekan popsimisesta missään vaiheessa.

Tänään kiipesivät sitten ensimmäistä kertaa korkean kiipeilypuun ylätasolle, tätä ennen alemmat tasot ovat riittäneet. leluillakin leikitään jo kovasti ja tuo kuvassa näkyvä huiska alkaa olla jo melkoisen tynkä sulkapäästä :D.

Tässä vielä pari yksilökuvaa, Suora-tytsy leikki tuolla huiskalla yksistään

Joku pojista pällistelemässä kiipeilypuussa (joka niin kuin rekvisiistasta näkyy on minun sängyn vieressä toimien välistä yöpöytänä....)





Nyt on vajaan parin päivän sisään tapahtunut melkoinen hyppäys taas pentusten kehityksessä.

Toissayönä alettiin liikkumaan urakalla pesän ulkopuolella ja tänään maistui ensimmäistä mössömuonat kaikille :). Muukin muona taitaa maittaa melkoisen pian, kun muonan makuun pääsivät, sen verran ovat jo tutkailleet ja haistelleet ruokakuppeja emon käydessä syömässä. Eli seuraavana odotellaan ensimmäisiä hiekkisasioita, toivottavasti oikeaan paikkaan :D.

Kamera on todella rikki :(, otin eilen kyllä miehen kamerakännyllä kuvia, mutta ei sillä kyllä kummoisia saa, varsinkaan kun käy melkoinen vipinä jo.


Pennut 4 vk

... eikä edes kuvia luvassa :(, meitin kamera taitaa olla rikki. Katsotaan jos saan tuolla miehen kamerakännyllä  napsittua jotain.

Nyt uskallautdutaan jo porukalla välistä tutkimaan maailmaa, yleensä vain silloin, kun minä olen paikalla :). Töpö on ahkerin ja uteliain maailmanmatkaaja, seuraavana Suora-tytsy ja Koukkukin on päässyt reissujen makuun. Pennuista isoin jumbo viihtyy välistä yksistäänkin pesässä eikä niin välitä seikkailuista, vaikka välistä lähtee kavereidenkin mukaan.

Ruokakaan ei ole yhäkään alkanut kiinnostaa, tosin miksi kinnostaisikaan, kun kerran mamman tisusta riittänyt murkinaa, Eiköhän se kohta, nyt jo välistä menevät mamin viereen pällistelemään, kun mamma tankkaa. Pentuhiekkeiksellä käyvät välistä nyt tonkimassa, mutta ei ole ollut sillekään vielä tarvetta eli ei bongattuja asioita.

Chayalla on ristiriitainen rooli nyt, välistä selkeästi on pikku mamman apuri ja pisittää ja pesee pikkuveikkoja ja siskoa sekä on apuna vahtimassa tutkimusmatkoja.... mutta sitten taas välistä intoutuu leikkimään ja otteet on hieman liian rajut... samoin Chaya on päässyt myöskin taas ihan tisuvaaaviksi myöskin välistä. Yanisha jopa tuntuu tarvoavan Chayalle välistä, joten ilemeisesti on apua tuosta, kun tisut liian täynnä.

Pennut on taas tynnyrissä...

 Meidän Yanisha mamma se ihan käytännössä haluaa kasvattaa pentunsa tynnyrissä :D.

Emäntä alkoi liikaa ilmeisesti mamman mielestä kiirehtimään asioita ja päätti muuttaa pennut tuonne edellisestäkin pentueesta tuttuun kiipeilytynnyriin, kun hänen mielestään ruoka ja vesikipot ei vielä pentujen lähelle kuulu saatika pieni hiekkaloota... kun ne poisti ja vaihtoi tynnyrin tuon pienen aiemmin esiintyneen kiipeilypuun tilalle niin taas kelpasi.

Siinä ei ollut Yanishan mielestä mitään vikaa, että laatikko vaihdettiin jo tuota ennen nailon häkkiin, joka hieman tilavampi kuin entinen loota. Emäntä kun ajatteli, että sinne mahtuu sitten muona ja vesikipot, jos vaikka innostuisivat pentuset niistä, mutta tämä ei sitten ollutkaan ok. Mössömuonaa olen yrittänyt maistattaa suoraan suuhun, mutta vielä ei ole kovin innostuttu.

Töpö on pennuista ainoa tähän asti, joka on siis ihan omintoimin jo käynyt tutkimassa ulkomaailmaa, muut pysyttelevät pesässä, mutta siellä käykin jo sitten kova temmellys välistä ja siis päässeet myöskin tuohon kiipeilyn makuun kunnolla tuolla tynnyrillä :). Suora-tytsy tulee myöskin mielellään heti ulos, kun olen lähellä. Koukku ja Jumbo(ent. Suora-poju) taitavatkin sitten olla tosi mammanpoikia, lähinnä painivat keskenään ja viihtyvät mamman tisulla.

Pennut senkun kasvaa ja voi potrasti

Emäntä on ollut laiska ottamaan kuvia, mutta pistetään edes kuulumisia :).

Pennut täyttivät pari päivää sitten jo kolme viikkoa ja alkavat olla todella mainiossa iässä. Kasvaneet ovat niin hyvin, että vielä en ole aloittanut oikean ruoan maistelua. Sen verran tomeraa porukkaa ovat, että nyt ajattelin yrittää jo suoraan pistää kuppia eteen ruiskun sijasta.

Yhäkin näyttää siltä että on kolme poikaa ja yksi tyttö, joka on tainut tulla äitinsä niin luonteessaan kuin rakenteessaan. Tytsy-Suora on ollut  pennuista villein ja uteliain, mutta kasvu on huomattavasti hitaampaa kuin pojuilla. Tasaisesti kasvaa siltikin eli näyttää olevan äitiinsä tullut pieni ja siro tyttö kasvamassa.

Laatikon reunalla kiipeillään jo ahkeraan, mutta vielä ei kukaan ole uskaltautunut ulkopuolelle. Kovasti jo leikkivät ja kun huoneeseen menee niin rivi päitä tulee kurkkimaan reunalle.

Pennut 2 vk

Pentuset täyttivät eilen 2 viikkoa. Painot nousevat tasaisesti kaikilla, tosin Koukku ja jumbo-suora ihan extrasti ja Suora-tytsy taas selkeästi siron tyttömäisesti. Tosin luonteeltaan tuo pikku tytsy tuntuu olevan se pirtein tapaus, jolta simmutkin aukesit ensimmäisinä ja osaa pitää puolensa myös maitobaarilla.

Kuvia yritin räpsiä, mutta aina tahtovat pistää sen nassun piiloon, tässä ainoa, jossa nassuja simmuja näkyy edes vähän.


Rilla ja uudet kissakaverit


Rilla muutti siis kahden vanhemman kissan kaveriksi. Rilla ystävystyi näistä nuoremman kanssa saman tien ja  nämä kuvat ihan uuteen kotiin muuttamisen jälkeisiä




Talouden vanhempi kuningatar äksyili aluksi kovasti, mutta alkanut hyväksymään hänen ylhäisyytensä rauhaa häirinneen uuden perheenjäsen ja  nyt mahdutaan jo samaan kuvaankin :)



Vihdoin tuoreita kuvia pentusista

Kuvia on tullut napsittua runsaasti, mutta suurimmassa osassa ei paljoa näyttämistä...

Lisäksi usein käy näin...

eli älä häiritse meitä

Möngertäjät tasan 1 vk


Kolme sammunutta pullomasua tänään eli 8,5 vrk, yksi ei mallttanut kasassa pysyä vaan möngersi ympäri :)





Eli hurjaa vauhtia kasvetaan ja pikku hiljaa alkavat musituttamaan jo kisunpentujakin.





pennut 1 vk, Töpöllä ja tytsy-Suoralla simmut aukeaa

Tänään on 1-viikkoissynttärit :). Kahdella pennuista simmut alkaneet avautua ja mönkimään on alettu jo muutenkin kuin vain mamin tisulle. Yritän vielä ottaa kuvia tänään... kuvia on kyllä muutenkin otettu koko ajan, mutta ei kovin onnistuneita...

Yhäkään en varmaa sano sukupuolista, muuta kuin että tuo pienin suorahäntä on melkoisen varmasti tytsy. Muita arvelisin tässä vaiheessa pojiksi, mutta varmuus selviää vasta ajan myötä. 

Pennut kasvaa ihan hurjaa vaihtia, oikeita pikku ahmatteja ovat kaikki ja maitoa riittää eli emännän ei todellakaan ole tarvinnut miettiä lisäruokinnan tai baarijärkkärin tointa :).

Mammakin voi todella hyvin ja hoitaa pentuja esimerkillisesti. Selkeästi huomaa, että kokemus auttaa myös  eli ei hermoile turhia. Malttaa käydä paremmin itse syömässä vessassa sekä myöskin luottaa minuun niin paljon, että saan punnita pennut ihan rauhassa, eikä yritä heti kantaa pentuja takaisin (mikä oli viimeksi alkuvaiheessa ongelma) . Antaa pentujen myöskin möngertää rauhassa pesässä, ilman että kerää niitä heti "huomiinsa" eli kokemus näkyy.  Ei ole myöskään vaihtanut pesän paikkaa viime kerran tapaan, vaan nyt sama paikka pysynyt eli tuo vanha pentulaatikko  ja sinne nostettu pikku raapimapuu, jonka valitsi synnytksen tohinoissa.


Koukku, töpö ja suorat esittäytyy

Tässä mamma hoivaa alta vuorokauden ikäsiä

Tässä me ollaan jo 2, 5vrk



Rilla(ent. Rontti)

laitetaan vielä lyhyesti Rontista, joka siis ollut jo aikaa Rilla. Rillakin voi hyvin ja voin olla todella tyytyväinen millaisiin koteihin Romeo ja Rilla pääsivät. Kuvia en vielä laita, ennen kuin kysäisen siihen luvan.

Rilla siis pääsi todelliseen kissakotiin sekin, kahden muun kissan seuraksi. Nuoremman kissan kanssa Rilla ystävystyi heti ja ovat kuulemma kuin paita ja peppu, todella hellyyttävän näköinen pari :). Kirjoittelen lisää kun kuulen taas tuoreita kuulumisia ja kysyn luvan laittaa tarkempia kuulumisia.


Chayan ja muun kotilauman kuulumisia

Chaya-tytsy siis jäi meidän laumaan ja tuntunut nauttivan myös suurin siemauksin yllättäen saamastaa spesiaalihuomiosta niin vanhempien kissojen kuin palvelijoiden puolelta.

Tässä eno Chakan, isi Balamut ja Chaya jotka ovat ottaneet Chayan erityisesti suojiinsa ja ovat innokkaimpia leikkikavereita myös

Balamut-isikin on tässä välillä käynyt pallien poistossa, josta otti todella nokkiinsa ensin(lähinnä el-reissusta, muuten ei juuri pallien poistoa huomannut, vaan toipui todella nopeasti). Nyt kun alkaa hormonien jylläys vähenemään, niin Balamut on intoutunut leikkimään ja tullut taas hellyydenkipeäämäksi.

Päätettiin kuitenkin ennen tuota pallien poistoa, että jos luonto suo, niin annetaan tulla vielä toinen pentue, sen verran ihana kokemus tuo edellinen... eli

tässä Chaya ja mamman kasvava masu

Tällä kertaa masu pompsahti esiin todella nopeasti ja ihan jo kauhistutti kuinka monta masussa on tällä kertaa, painokin nousi paljon enemmän kuin viime kerralla.

Pallosta purkautui 6.7 neljä todella terhakkaa pentusta.

Synnytys sujui muuten todella hyvin, mutta Yanishan kanssa ei todella pentusia pakerreta sinne minne emäntä suunnittelee... Yanisha viihtyi siis ensin hyvinkin pesässä ja suurena apuna oli lopulta myöskin Chaya, jonka Yanisha halusi huoneeseen ja viereensä. Yanisha imetti Chayaa pitkästä aikaa, mistä oli lopulta todella suuri apua, eli Chaya avasi maitohanat valmiiksi tuleville pentusille.

Ensimmäinen pentunen tuli melkein hiekkalaatikkoon, kun Yanisha päätti mennä vessaan juuri ennen... kävikinn pissillä ja yritti kakkeja perään... emäntä nosti kiireesti Yanihan laatikosta, kun huomasi kalvokuplan.... Yanisha ei sitten enää pesään suostunut ja ensimmäinen pentunen pakerrettiin minun viereeni pyyhkeelle sänkyyn... tuloksen syntyi "Koukku", 88g, jolla koukku hännän päässä aivan kuin äidillään.Selvisi myös että Yanishalla oli oikesti myös kakkihätäkin, eli ponnistuksen mukana tuli Koukun lisäksi myöskin pieni kakkipökäle.

Tässä vaiheessa Yanishalle iski taas levottomuus ja halusi kantaa Koukun puhtaiden pyykkien läjään, jonne lopulta syntyivät loput kolme eli seuraavana syntyi "Tuplakoukku" tai "Töpö", 99 g, jonka hännässä siis tupla knikki ja häntä muistuttaa eno Chakanin häntää. Sitten oli vuorossa "suora 1" , 89g ja "suora 2", 110g, joilla siis suorat hännät.

Tämän jälkeen Yanisha päätti, että pentujen paikka on pienen raapimispuun "pesässä",  ja emännälle tuli kiire yrittää putsata ja änkeä kroonikko vaippaa alle, tässä vaiheessa vielä vaikutti, että pentuja lisääkin tulossa. Lopulta pentuja ei enää ole ilmestynyt lisää ja pennut ovat yhä tuon pienen raapimapuun pesässä, joka nostettu pentuslaatikkoon. Yanishan levottomuus kuitenkin jatkui ja vaikutti siis että yhä voisi olla pentusia tulossa, viime kerrallahan oli parikin pidempää taukoa synnytyksessä ja levottomuus jatkui, kunnes oli kaikki ulkona. Yanishan rauhottomuus jatkui eiliseen aamuun saakka ja masukin antoi olettaa, että siellä jotain voisi vielä ollakin. Nyt kuitenkin Yanisha ollut rauhallisempi jo vuorokauden ja voinut muutenkin hyvin eli ei vuotoa, syö, juo, hoitaa pentuja, kiipeilee ja hyppiikin, joten tällä hetkellä eletään oletuksella, että ne oli siinä, mutta suuren suuri yllätys ei olisi yhäkään se, että alkaisi taas tapahtua.

Oikeastaan olen helpottunutkin, jos tuli vain neljä, mikä on todella nappi määrä. Pennut ovat todella terhakoita ja painot lähti heti nousuun, kun maitohanat oli tällä kertaa valmiiksi auki. Nyt ei tarvinnut huolehtia onko lisäruokinnan tarvetta ja taisi jäädä tällä kertaa jopa boosterit käyttämättä. Pennut löysivät nisät heti ilman apua ja olivat niin tiukasti nisisää kiinni jo heti, että Yanishan ollessa vielä levoton ja lähtiessä välistä kesken syötön liikkeelle, riippuivat nisissä kiinni :D. Ensimmäiset "baaritappelut" on kyllä jo havaittu, mutta kaikki pennuista osaavat pitää puolensa, eikä kukaan ole jäänyt alakynteen tai päässyt dominoimaan mikä tarkoittaa sitä että muutaman vuorokauden valvomista lukuunottamatta alussa, emäntä taitaa päästä helpolla :).

Romeon kuulumisia


Päivityksiä pitkästä aikaa. Laitetaanpa ensin Romeon kuulumisia, kun sain kysyttyä luvan tähän ja kuvien laittamiseen uudelta emännältä.Romeosta on tullut todella nimensä veroinen pikku hurmuripoika.


Romeo on ainoana kissana meidän "naapurissa" ja on käynyt vierailullakin tässä välillä, tarkoituksena että toimitaan jatkossa hoitopaikkana. Ainakaan vielä meidän lauma ei vierasta Romeota ja Romeokin vielä tunnistaa vanhan kotinsa ja vanhan lauman.

Romeo pääsee myöskin nauttimaan mökkeilystä valvotusti jopa vapaana, missä lempiharrastuksena käpyjen ja öttiäisten metsästys.

Kuusen halailija
Marjavarpusöpöilijä

Lehtien kalastaja


Heinien haistelija

Kukkakedon vaanija


Romeo on kyllä niin hyvässä hoidossa ja nauttii ainoana kissana olon huomiosta, että ainoa huolenaihe taitaa olla se että poju lellitään ihan piloille ;).

Rontti ja Romeo poissa

onneksi hyvässä huollossa :).

Emäntä on samaan aikaan hyvillä mielin kun lähtivät hyviin koteihin ja odottelee uutisia miten uusissa kodeissa menee, toisaalta on hyvin outoa, tyhjää ja haikeaa - luopumisen tuskaa, kun se vipeltäjälauma on poissa. Pennut olivat niin olennainen osa elämää monta kuukautta.

Yanisha on se, joka on kaikista eniten hädissään tällä hetkellä, pyörii ympäri asuntoa ja kutsuu pentuja. Chaya taas ei ole millänsäkään, nauttii erityishuomiosta, kun ei ole muita sitä jakamassa ja on minun perään entistä enemmän, kun ei ole enää veljeä ja siskoa, joiden kanssa telmata.



Rontti ja Romeo menevät viikonlopuksi uusiin koteihin

Haikeus alkaa vallata mieltä, mutta hyviin koteihin ovat menossa, joten sinänsä olen hyvillä mielin.
Nyt täytyy vain nauttia viimeisistä hetkistä, kun vipeltäjälauma on vielä koossa.

Chaya sentään jää kotiin ja ensi viikolla päästään jo hieman ulkoilemaan, kun rokotuksesta kulunut pari viikkoa. Vanhemmat kissat varsinkin ovat sitä odottaneet, ja aivan erityisesti meidän Kofi.

Pentuetarkastuksilla ja ensimmäisillä rokotuksilla käyty

Kaikki hyvin pentusilla ja Romeolla jopa molemmat pallit jo laskeutuneet.

Toinenkin pentu sai myös nimen eli kotiin jäävä Riepu the sählä on nyt Chaya, Rontin uudessa kodissa on vielä mietintä menossa.

Testasin myös tänään ensimmäistä kertaa valjaita pentusille ja aluksi olivat tosi reppania niiden kanssa, mutta nopeasti unohtuivat :). Ulkoiluja joudutaan siltikin vielä meillä odottamaan eli immuniteettisuojan muodostuminen kestää noin parisen viikkoa rokotuksesta. Kofi on jo ihan pistoksissa pääsemään ulos tai reissuun muuten vaan...kun palattiin el-reisulta niin Kofi valtasi heti kuljetuskassin.

Varasin myös saman tien pallien poiston Balmutille, toivottavasti tuo auttaa Kofin ja Balamutin väleihin.

Rääpäle ei ole enää rääpäle....

vaan siitä kuoritui Romeo  eli ensimmäinen pentu on saanut nimensä.

Kotiin jäävälle eli Rievulle ei ole vielä nimeä löytynyt, vaihtoehtoja pyörii kyllä, mutta ei vaan ole mikään vielä tuntunut siltä ihan oikealta.

Pennut voi hyvin

Pennut voi hyvin, vaikka olenkin ollut laiska päivittelemään.

Huomenna on edessä pentuetarkastus ja ensimmäiset rokotukset. Haikeus alkaa jo iskeä, kun pentusten luovutusikä lähestyy. Nämä ovat olleet niin suuri osa elämää nyt kolme kuukautta, että varmasti tuntuu tyhjältä kun ei enää ole näitä tätä "tittiäislaumaa" vipeltämässä.

Riepu on jäämässä sentään kotiin ja Rääpälekin on onneksi menossa ihan naapuriin ja saattaa käydä vielä aluksi "päivähoidossa", joten ehkä tuo hieman lievittää erontuskaa. Pennut ovat jo välistä melkoisen itsenäisiäkin, vaikka yhä tisuttelevatkin ja ovat myös lauma.

Ero  luultavasti onkin vaikein emännälle ja emolle, emo ei nyt välistä tiedä missä olisi, jos osa pennusita haluaa olla makkarissa, mikä yhä  pyhitetty pennuille ja emolle ja osa vipeltää muualla.

Pennut senkun kasvaa

Pennut kasvaa ihan silmissä, Rontti on yli kiloinen eikä ole kaukana tuosta muutkaan.

Välistä iskee väsy

Suurimmaksi osaksi kuitenkin vipinää riittää








ja kyllä välistä söpöillääkin